Olen 37-vuotias kanadalainen. Olen asunut Suomessa yksitoista vuotta. Identiteetiltäni olen yhä kanadalainen, mutta tällä hetkellä tunnen olevani kahden maailman välissä. Olen hakenut Suomen kansalaisuutta. Elämästäni Kanadassa tuntuu olevan kokonainen ihmisikä, ja ihmettelenkin, kuka oikeastaan olen. Kenties minusta on viime aikoina tullut enemmän suomalainen suomalais-kanadalaisen tyttäreni vuoksi. Tunnen yhteenkuuluvuutta toisten kansainvälisten äitien kanssa. Mieheni on suomalainen.

Samastun enemmän niihin asioihin, jotka tapahtuvat Suomessa kuin Kanadassa tapahtuviin. Kun Satu Mäkelä-Nummela voitti kultamitalin olympialaisissa 2008, itkin yhdessä hänen kanssaan. Itkin myös Kauhajokea, pystyn myötäelämään sen, miltä toisista suomalaisista tuntuu.

Asia, joka saa minut jatkuvasti tuntemaan itseni ulkopuoliseksi, on kieli. Kieli on edelleen muuri. Tunnustan että olen hieman laiska opiskelemaan suomea, mutta olen kuitenkin oppinut paljon kymmenessä vuodessa. Työssä käytän sekä suomea että englantia riippuen siitä, kenelle puhun. Ihmiset joiden kanssa puhun suomea, eivät oikeastaan huomaa eroa ja pitävät minua suomalaisena.

Kun ihmiset kuulevat, mistä olen kotoisin, ensimmäinen sana joka minulle sanotaan, on ”hockey”. Jääkiekon maailmanmestaruuskisoissa tunnen kanadalaisen identiteettini. Kokoonnumme yhteen kanadalaisten ystävieni kanssa ja hurraamme niin Kanadan kuin Suomenkin joukkueelle. Emme välitä, jos Kanada häviää ottelun Suomea vastaan.

En pidä siitä että, ihmiset olettavat Kanadan olevan Yhdysvaltojen kaltainen, vaikka samanlaisuuksia onkin. Meillä on pitkälti yhteinen kulttuuri, mutta henkilökohtaisesti en hyväksy nykyisiä Pohjois-Amerikan poliittisia aatteita. Samastun enemmän suomalaiseen yhteiskuntaan ja kallistun vihreään poliittiseen ajattelutapaan.

Sanalla ”maahanmuuttaja” on negatiivinen kaiku. Huolimatta Ulkomaalaisviraston nimen muuttumisesta Maahanmuuttovirastoksi se kuulostaa edelleen negatiiviselta ja byrokraattiselta. Siinä on ”me olemme suurempia kuin sinä” -näkökulma. Se kuulostaa samalta kuin ”sinä et kuulu tänne”.

Olen sekoitus maahanmuuttajaa ja ekspatriaattia. Ensisijaisesti olen kanadalainen, mutta juureni ovat nyt täällä Suomessa. En suunnittele lähteväni täältä mihinkään. Minulla on suomalaisia ystäviä ja perhe. Olen Suomessa asuva kanadalainen. Jos saan Suomen passin, olisin luultavasti edelleen Suomessa asuva kanadalainen.

Minusta ekspatriaattien ja maahanmuuttajien välinen ero on siinä, että ekspateilla on taipumusta takertua omiinsa. Sanoisin ekspateiksi ihmisiä, jotka tulevat maahan eivätkä välttämättä halua opetella kieltä ja integroitua. Maahanmuuttajat haluavat integroitua.

Samastun maaseutuun, surkeaan säähän ja lumen paljouteen. Nyt asun isossa kaupungissa. Nautin täällä olevista mukavuuksista. Julkinen liikenne on fantastinen. Kierrätys on minulle tärkeää. Olen kiitollinen siitä, että se on mahdollista Suomessa.


Kuvauspaikka
Kaisaniemen puisto, Helsinki

Valitsen Kaisaniemen puiston, koska se on tuttu ympäristö kaikille, jotka asuvat ja työskentelevät Helsingissä. Puisto herättää ihmisissä koko joukon tunteita ja reaktioita.

---

I´m a 37-year old Canadian. I have been living in Finland for eleven years. Identity-wise I am still Canadian, but currently find myself between two worlds. I have applied for Finnish citizenship. My life in Canada seems like a lifetime ago, so I am wondering who I really am. Perhaps I have become more Finnish lately because of my Finnish-Canadian daughter. I can relate a lot with other international mothers. My husband is a Finn.

I identify more with the things that are happening in Finland than in Canada. When Satu Mäkelä-Nummela won a gold medal the Olympics in 2008, I was crying with her. I also cried about Kauhajoki. I can identify how other Finns feel about that.

One thing which keeps me looking inside from outside is the language. It´s still a barrier. I’ll admit I´m a bit lazy with learning Finnish, but I have still learned a lot in ten years. At work I use both Finnish and English, depending who I talk to. The people I speak Finnish to don´t really notice the difference, they think I´m Finnish.

When people hear where I come from, the first word they say to me is “hockey”. The World Hockey Championships is where I feel my Canadian identity. I get together with my other Canadian friends and we cheer for both the Canadian team and the Finnish team. We don´t care if Canada loses against Finland.

I don´t like when people assume that Canada is similar to the United States, although there are similarities. We share a lot of culture, but I personally don´t agree with the current North American political ideas. I identify more with the Finnish society and lean towards a green political way of thinking.

There is a negative connotation in the word ”immigrant”. Despite the name change of the Ulkomaalaisvirasto to the Finnish Immigration Service it still sounds negative and bureaucratic. It has an aspect that ”we´re bigger than you”. It sounds like ”you don´t belong here”.

I´m a mixture of immigrant and expat. First I´m Canadian, but my roots are now here in Finland. I don´t plan to go anywhere. I have Finnish friends and a family. I´m Canadian living in Finland. If I get a Finnish passport, I would perhaps still be a Canadian living in Finland.

For me the difference between expats and immigrants is that expats tend to stick to their own. I would call expats people who come into a country and don´t necessarily want to learn the language and integrate. Immigrants want to integrate.

I identify with the bush, rotten weather and lots of snow. Now I live in a big city. I enjoy the conveniences that are here. Public transport is fantastic. Recycling is important to me. I´m thankful that it´s possible in Finland.


Photo location
Kaisaniemi park, Helsinki

I chose Kaisanniemi park because it is a setting that is familiar to all who live and work in Helsinki and conjures up a range of emotions and reactions in people.

---

Jag är 37 år och kommer från Kanada. Jag har bott i Finland i elva år. Min identitet är fortfarande kanadensisk men just nu befinner jag mig mellan två världar. Jag har ansökt om finskt medborgarskap. Mitt liv i Kanada känns som evigheter sedan, så jag undrar vem jag egentligen är. Kanske har jag blivit mer finsk den senaste tiden eftersom jag har en finsk-kanadensisk dotter. Jag känner igen mig mycket i andra mödrar med internationell bakgrund. Min man är finländare.

Jag identifierar mig mer med sådant som händer i Finland än i Kanada. När Satu Mäkelä-Nummela vann guldmedaljen i OS 2008 grät jag med henne. Jag grät också över det som hände i Kauhajoki. Jag känner igen mig i hur andra finländare känner inför det.

Något som gör att jag fortfarande betraktar insidan från utsidan är språket. Det är fortfarande en barriär. Jag medger att jag är lite lat när det gäller att lära mig finska, men jag har ändå lärt mig mycket på tio år. På arbetet använder jag både finska och engelska beroende på vem jag pratar med. De som jag pratar finska med märker ingen större skillnad, de tror att jag är finländare.

När folk hör att jag är från Kanada, är ”hockey” det första ordet de säger till mig. Det är under hockey världsmästerskapen som jag känner min kanadensiska identitet. Jag träffar mina andra kanadensiska vänner och vi hejar på både det kanadensiska och det finska laget. Vi bryr oss inte om ifall Kanada förlorar mot Finland.

Jag tycker inte om när människor antar att Kanada är likt Förenta Staterna, även om det finns likheter. Vi delar mycket kultur, men personligen instämmer jag inte i de aktuella politiska idéerna i Nordamerika. Jag identifierar mig mer med det finska samhället och lutar åt ett grönt politiskt tänkande.

Ordet ”invandrare” har en negativ klang. Trots att Utlänningsverket bytt namn till Migrationsverket låter det fortfarande negativt och byråkratiskt. Det ger ett intryck av att ”vi är större än du”. Det låter som ”du hör inte hemma här”.

Jag är en blandning av invandrare och utvandrare. I första hand är jag kanadensisk men mina rötter finns nu här i Finland. Jag har inga planer på att flytta. Jag har finska vänner och en familj. Jag är en kanadensiska som bor i Finland. Om jag får ett finskt pass kommer jag kanske fortfarande att vara en kanadensiska som bor i Finland.

För mig är skillnaden mellan utvandrare och invandrare att utvandrare tenderar att hålla sig för sig själva. Utvandrare skulle jag kalla dem som kommer till ett land men inte nödvändigtvis vill lära sig språket och integrera sig i samhället. Invandrare vill integrera sig.

Jag identifierar mig med vildmarken, det usla vädret och all snö. Nu bor jag i en stor stad. Jag tycker om bekvämligheterna som finns här. De allmänna kommunikationsmedlen är fantastiska. Återvinning är viktigt för mig. Jag är tacksam för att det är möjligt i Finland.


Fotograferingsplats
Kajsaniemiparken, Helsingfors

Jag valde Kajsaniemiparken eftersom det är en plats som alla som bor och arbetar i Helsingfors känner till och som väcker en rad känslor och reaktioner hos människor.