Olen suomalainen, mutta en alkuperältäni. Olen myös bahá’í. Olen syntynyt Iranissa ja tulin vuonna 1989 kiintiöpakolaisena Suomeen, vietettyäni yli kaksi vuotta pakolaisena Pakistanissa. Muutin vuonna 2003 pois Suomesta, ja silloin toivoin ettei enää tarvitsisi palata takaisin. Kohtalo kuitenkin toi minut takaisin vuonna 2009. Tunnen että kuulun tähän maahan, vaikka en ole syntynyt täällä.

Synnyin Iranissa bahá’í-perheeseen. Iranissa muslimit eivät hyväksy bahá’í-uskontoa. Siihen aikaan bahá’ít eivät esim. päässeet yliopistoon ja työnsaantikin oli vaikeaa. Yksi sukulaiseni tapettiin uskonnon vuoksi. Me bahá’ít uskomme rauhan maailmaan. Meistä maiden välisillä rajoilla ei tulisi olla mitään merkitystä ihmistenvälisessä rauhanomaisessa kanssakäymisessä ja ystävyydessä. Ihmiskunta on yksi iso perhe. Minut on kasvatettu ihan eri lailla kuin suurin osaa iranilaisnaisia. Minulle on opetettu että mies ja nainen ovat tasa-arvoisia.

Olen viettänyt puolet elämästäni Iranissa, puolet Suomessa. Suomen kieleni ja persian kieleni ovat yhtä huonoja tai hyviä. Olen oppinut elämään sekä suomalaisten että iranilaisten tapojen mukaisesti. Tekemäni ruoka ei esim. ole enää pelkästään iranilaista, kuten monilla iranilaisilla täällä.

Suomen iranilaiset ovat huomauttaneet minulle, että olen suomalaistunut, sillä en enää ajattele iranilaisittain. Olen myös erilainen suhteessa alkuperäiseen suomalaiseen. Suomalaiset ovat hiljaisempia ja ujompia kuin minä. Me iranilaiset puhumme kovempaa, nauramme enemmän ja reagoimme asioihin eri tavalla kuin suomalaiset. Kun kohtaan vaikeuksia, pyrin olla hermostumatta tai pakenematta.

Minusta näkyy päällepäin, että olen ulkomaalainen ja jotkut käyttäytyvät sen seurauksena eri tavalla. Kun ihmisillä on ennakkoluuloja, he eivät välttämättä sano tai kysy mitään, mutta sen huomaa. Kaupoissa jotkut myyjät käyttäytyvät epäkohteliaasti.

Koen olevani maahanmuuttaja siinä mielessä, että olen muuttanut tänne muualta. Maahanmuuton myötä identiteettini on muuttunut voimakkaasti. Näkökulmani on laajentunut. Olen oppinut ja kokenut paljon. Se tekee minut rikkaammaksi, mutta myös yksinäisemmäksi. En aina mahdu joidenkin ihmisten suppeampaan maailmankuvaan.

Myös näkökulmani uskontoon ja väkivaltaan on muuttunut. Osaan esimerkiksi tunnistaa henkisen väkivallan paremmin. Asuin 15 vuotta suomalaisen miehen kanssa, joka oli minua kohtaan välinpitämätön. Välinpitämättömyyskin voi olla väkivaltaa.

On hyvä tutustua toisiin ihmisiin. Vaikka olemme erilaisia, on meissä paljon samaa, olemme kaikki ihmisiä! Inhimillisyys on tärkeää. Meidän täytyy oppia olemaan enemmän yhdessä. Toivon että opimme antamaan oikeutta toisillemme. Jos minun pitää hengittää, myös muiden pitää antaa hengittää.


Kuvauspaikka
Bahá’í-keskus, Helsinki

Valitsin kuvauspaikakseni Bahá’í-keskuksen, sillä kuva näyttää taustani: sen että olen ulkomaalainen, olen syntynyt bahá’í-perheeseen ja olen myös suomalainen.

---

I’m Finnish, but not by birth. I’m also a Bahá’i. I was born in Iran, and in 1989 I came to Finland as a quota refugee after spending more than two years as a refugee in Pakistan. In 2003 I left Finland, and at that time I hoped that I would never need to return. Fate, however, brought me back in 2009. I feel that I belong in this country, even though I wasn’t born here.

I was born in Iran into a Bahá’í family. In Iran, Muslims do not accept the Bahá’i Faith. At that time, Bahá’is couldn’t get into university, for example, and it was hard to get work as well. One of my relatives was killed because of religion. We Bahá’is believe in a world of peace. In our view, borders between countries should not be an obstacle to peaceful interaction and friendship between people. Humanity is one big family. I was brought up completely differently from the majority of Iranian women. I’ve been taught that men and women are equal.

I have spent one half of my life in Iran, the other in Finland. My Finnish and Persian are equally bad or good. I’ve learned to live according to both Finnish and Iranian cultures. The food I prepare, for example, is no longer exclusively Iranian, as is the case with many Iranians here.

Iranians living in Finland have told me that I’ve become Finnish, as I no longer think like an Iranian. I’m also different compared with native Finns. Finns are quieter and shyer than I am. We Iranians talk louder, we laugh more and react to things differently than Finns. When I face problems I try not get agitated or run away from the situation.

People can see from my appearance that I’m a foreigner and some behave in a different way because of this. When people have prejudices, they may not say or ask anything but it shows. In shops, some sales assistants behave discourteously.

I feel that I’m an immigrant in the sense that I have moved here from elsewhere. My identity has changed dramatically with immigration. My viewpoint has broadened. I have learned and experienced a lot. It enriches me, but makes me more lonely too. I don’t always fit in with the narrower world view of some people.

My views on religion and violence have changed as well. I’m better able to recognise psychological violence, for example. I lived for 15 years with a Finnish man who was indifferent towards me. Indifference can be violence too.

It’s good to get to know other people. Even though we’re different, many things are the same, we are all people! Humanity is important. We must learn to be more together. I hope that we learn to give each other justice. If I need to breathe, I must allow other people to breathe as well.


Photo location
Bahá’í Centre , Helsinki

I chose the Bahá’í Centre as the place where I wanted to be photographed, as the photo shows my background: that I am a foreigner, that I was born into a Bahá’i family and that I am Finnish too.

---

Jag är finländare men inte till mitt ursprung. Jag är också bahá’í. Jag är född i Iran och kom år 1989 som kvotflykting till Finland, efter att ha tillbringar över två år som flykting i Pakistan. År 2003 flyttade jag bort från Finland och då önskade jag att jag inte skulle behöva återvända. Ödet förde mig emellertid tillbaka år 2009. Jag känner att jag hör till det här landet trots att jag inte är född här.

Jag föddes i Iran i en bahá’í-familj. I Iran godkänner muslimerna inte bahá’í-religionen. Tidigare kunde bahá’íerna t.ex. inte studera vid universitet och hade också svårt att få jobb. En av mina släktingar dödades på grund av sin religion. Vi bahá’íer tror på en fredlig värld. Vi anser att landsgränserna inte borde ha någon betydelse i det fredliga umgänget och vänskapen mellan människorna. Mänskligheten är en enda stor familj. Jag har blivit uppfostrad på ett helt annat sätt än största delen av de iranska kvinnorna. Jag har blivit lärd att mannen och kvinnan är jämställda.

Jag har tillbringat hälften av mitt liv i Iran och hälften i Finland. Mina kunskaper i finska och persiska är lika dåliga eller goda. Jag har lärt mig leva både enligt det finska och det iranska levnadssättet. T.ex. lagar jag inte längre enbart iransk mat, vilket många iranier gör här.

Iranierna i Finland har påpekat för mig att jag har blivit finsk eftersom jag inte längre tänker som en iranier. Jag är också annorlunda jämfört med en infödd finländare. Finländarna är mer tystlåtna och blygare än jag. Vi iranier talar högre, skrattar mer och reagerar på ett annat sätt på olika saker än finländarna. När jag stöter på svårigheter försöker jag låta bli att hetsa upp mig eller fly undan.

Det syns på mig att jag är utlänning och en del personer uppför sig därför annorlunda mot mig. När människorna har fördomar säger de eller frågar de inte nödvändigtvis något men man märker det. I butikerna är försäljarna ibland oartiga.

Jag känner mig som invandrare i den bemärkelsen att jag har flyttat hit från ett annat land. I och med invandringen har min identitet förändrats starkt. Min synvinkel har vidgats. Jag har lärt mig mycket och upplevt mycket. Det gör mig rikare men också ensammare. Jag får inte alltid plats i vissa människors mer inskränkta världsbild.

Också min syn på religion och våld har ändrats. Jag kan till exempel lättare identifiera psykiskt våld. Jag bodde i 15 år tillsammans med en finsk man som var likgiltig mot mig. Också likgiltighet kan vara våld.

Det är bra att lära känna andra människor. Även om vi är olika har vi mycket gemensamt, alla är vi människor! Mänsklighet är viktigt. Vi måste lära oss att vara mer tillsammans. Jag önskar att vi lär oss att ge varandra rätt. Om jag skall få andas, ska också andra ha rätt att andas.


Fotograferingsplats
Bahá’í-centret, helsingfors

Som fotograferingsplats valde jag Bahá’í-centret, eftersom bilden visar min bakgrund: att jag är utlänning, att jag är född i en bahá’í-familj och att jag också är finländare.